torstai 23. elokuuta 2012

Hajotus ja jotakin pientä halloweenista.

Arvatkaa kenen tietokone on toimintakyvytön.

Mulla on hajonnut siitä rakkineesta jo ajat sitten normaalihiiri, joten mun on täytynyt käyttää usb-hiirtä. Eilen meni sitten toinenkin usb-paikka kappaleiksi (en edes tiedä, että miten!!) joten konetta on nyt vähän pahempi käyttää millään tapaa. Uuteen ei ole budjettia, joten täytynee koettaa löytää jostakin langaton hiiri, jos saisin vaikka sellaisen toimimaan.
Mun piti tänään tehdä postausta kaikesta söpöstä, mutta kerta kuvat on omalla koneella se on nyt mahdotonta :/


Tajusin kanssa, että halloweeniin ei ole enää mitenkään järkyttävän pitkä aika. Viime vuonna halloweenin aikaan olin ensimmäistä kertaa elämässäni käymässä Lontoossa. Muistan, että jonotettiin Essin kanssa suosituimpaan asukauppaan valehtelematta joku kolme tuntia - se jono kiersi pitkän matkan korttelin takaa. Liikkeessä menikin sitten aikaa toiset kolme ja hinnat oli tietenkin huipussaan. Meillä onkin ollut jo hieman puhetta, että tänä vuonna valmistelut voisi aloittaa hippasen aikaisemmin.


Tavallaan se on ihanaa, kun Lontoossa halloween on niin suuri juttu! Suomessahan siihen ei pahemmin panosteta. Meikäläisellä oli viimeksi tiukalla budjetilla niinkin yksinkertainen asuteema kuin itse talvi.
Hiukset oli silloin vielä platinablondit joten hopeisella glitterillä maalattiin huulet ja muutama lumihiutale iholle. Valkea pitsimekko ja maski sai hoitaa loput. Muistelen, että jossain kohden iltaa maalattiin iholle vielä teksti: Winter is coming, koska olin juuri tainnut päästä myös kirjasarjan makuun josta täälläkin olen jauhanut.

Kaikista hienointa halloweenissa oli kuitenkin ne kadulla vastaan tulevat ihmiset, jotka olivat aivan oikeasti panostaneet todella upeisiin asuihin! Teki mieli napsia kuvia jokaisesta.


Meidän iltamastahan ei ole liikaa todistusaineistoa, mutta toisaalta parempi niin. Jossain vaiheessa iltaa mentiin kotibileisiin, jossa oli kauheasti kaikkea aikaansaanutta porukkaa. Joku tyyppi oli pilotti ja toinen duunissa levy-yhtiössä joka hoitaa mm. Adelen jutut, aikeissa perustaa omaa yritystään.
Meikä siellä selitti sitten, että koulu loppui juuri, joten ei ole "duunia, kämppää, taikka koulua" ja kaikki käyttäytyi kuin siinä olisi jotakin hienoa ja ihmeellistä.

Nyt kun asiaa ajattelen niin mun tuurilla käy niin, että tänäkin vuonna selitän täsmälleen samaa virttä jossakin halloweenkekkereissä ainoastaan eri ihmisille :D
Noh, who knows. Onhan tässä keretty elääkin sillä välin, että ei mulla mitään valittamista ole. Ihmiset stressaa aivan liikaa, miettien jotain ulkomaille (hemmetti, jo eri paikkakunnalle) muuttoa: riittääkö rahat, tutustuuko ihmisiin, entä jos sitä ja tätä.

Pääasiahan se on, että yrittää! Jos jotakin oikeasti tahtoo, niin ottaa sitten vain asioista selvää ja alkaa säästää rahaa. Suomeenhan voi aina iisisti palatakin, tai sinne kotipaikkakunnalle, on se sen verran helppo maa. Juuri eilen puhuttiin kaverin kanssa siitä, kuinka täällä opiskelut maksaa mm. neljä tonnia vuodelta (tommoi normi amikseen verrattava) - ja Suomessa ne antaa sulle kaikki tuetkin kunhan jaksat vähän kerjätä, monen sadan euron edestä parhaimmillaan.

Tiedän, että Suomen tukijututkin voi kusta (nimim. itse en tällä hetkellä saa mitään mistään, en edes takautuvasti) mutta kaikki on verrannollista.

Tää postaus taisi kadottaa sen kuuluisan punaisen langan jo ajat sitten, joten olisi varmaan parempi jos lopettelisin :')

Mites lukijat, onko teillä ikinä vietetty halloweenia sen suuremmin? Onko suunnitelmassa mitään hienoja asuja? Ja olenko ainoa, jolle iskee aina syksyisin jotenkin tuo todellisuus päälle, kun ihmiset aloittaa koulut ja duunit sun muut - pitäisikö tässä pikkuhiljaa alkaa keksiä itselleenkin pysyvämpää tekemistä?

6 kommenttia:

  1. mä vietin pari vuotta sit birminghamisa ku olin vaihosa halloweenia. kaveri pukeutu keijuksi niin tuli briteiltä kommenttia että halloweeninä pitäs olla pelottava eikä mikään keiju. ite jaksoin panostaa piilareihin ja clairesista ostettuihin paholaisen kamoihin:D jospa hankkis jo ens kuusa kamat halloweenia varten, pitäähän sitä panostaa ku lontoossa mäki asun:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei täällä sitä jenkkityyliä (naisilla vaan jotkut kissankorvat taikka pupunhäntä päällä) niinkään nää, aika paljon ihan oikeasti raa'an näköstä porukkaa :'D

      Poista
  2. Halloota :D haastettaa pukkaa täällä: http://the-worldundermyfeet.blogspot.fi/2012/08/liebster-award-part-2.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Laitan ehdottomasti muistiin, että teen joskus, mutta siihen saattaa hetki mennä :')

      Poista
  3. Kuule dear sister, ne langattomat hiiretkin tarvitsee usb-portin sille lähettimelle ;) Ettotaa, voi jehna sinun kanssas aina...ilmineeraa kui pitkää sää oot joskus, jospa laittasin vaiks ton meidän miniläpyskän sulle, tosin Royal Mail ei käsittääkseni ole se luotetuin lafka. Noh, mutta tsemppiä Halloweeniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No viddduu niin kuulin! Opin jotain uutta ja silleensä. Ajattelin että josko sen ois saanu jotenkii taktisesti :D
      No eipä kyllä, mut Essi on tulossa Suomeen, niin se toimii mun muulina sit muutenki, et sen mukaan voi laittaa kaiken :D

      Poista