perjantai 18. toukokuuta 2012

Sateinen päivä asemalla.

Käytiin pari päivää sitten tutustumassa South Kensingtonin "aukeamaan", miksi sitä nyt haluaa kutsua. Ollaan monesti Piccadilly Circukselle mentäessä bussin ikkunasta katsottu, että tossa on paljon kaikkia sympaattisia pikkukahviloita ym. joten viimeinkin saatiin aikaiseksi mennä tutustumaan paikkaan paremmin. Eipä siinä loppujenlopuksi kauhean paljon ole nähtävää, mutta mukava oli pyöriä rennosti ja käydä syömässä. Tässä satamiljoona kuvaa :>

 











Rakastan näitä vanhoja kylttejä :> Käytiin myös ikkunashoppaamassa molemmille autot.

 


Ja italialaisessa syömässä :> Mukava paikka ja ihanat tarjoilijat, mutta apua, että se pääjehu oli pelottava :'D Italialaiset kun osaa tuon temperamentin.. En ois halunnut työskennellä paikassa :D




Snogista jälkiruoaksi jäätyneet jogurtit.
Sitten kuvailtiin vielä hieman Victoria & Alberts Museumilla (siellä oli taas jokin punaisen maton tapahtuma, muttei jaksattu jäädä seuraamaan..) ja juostiin bussien perässä.
En kyllä yhtään ihmettele miks täällä on näin rehevää, kun tuntuu, että sataa taas ihan koko ajan.







Bussikierroksen jälkeen kuvattiin vielä kotikatua, kaikkia näitä naapurirakennuksia (omaakin) jotka nyt näyttää miljoona kertaa kauniimmalta puutarhoineen ja kun kaikkiin puihin on puhjenneet lehdet.
Yksi kuva olisi aivan ehdoton saada rakennuksesta, joka sijaitsee melko lähellä Thamesia. Sen oven eteen on kasvanut puu, josta roikkuu liiloja kukkia - se sisäänkäynti on suoraan kuin jostain sadusta!







Loppuun vielä olkkarin ikkunasta otettu kuva - vanhemmat lukijat huomaa helposti, mikä ero on tapahtunut aikaisempaan :> Koko Lontoo on saanut vähän väriä pintaan!


Vähän tylsä postaus tällä kertaa, mutta otinkin noita kuvia oikeastaan ihan itseäni varten näistä kotimaisemista :> Vielä joku päivä voisi kuvata yleisilmettä tästä talosta ihan sisältäkin!
Pari postausta on vielä tekemättä, mm. British Museumista ja tänään ollaankin porukalla menossa London Dungeoniin - saa nähdä onko paikka oikeasti niin pelottava, kun kaikkialla on kehuttu :>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti