maanantai 26. maaliskuuta 2012

London Loves Me.

Eilen kipitin takaisin Lontooseen.
Perheen luona oli tosi kiva käydä, niin kuin nyt yleensä perheen luona on. Jossain välissä iski kuitenkin sellainen olo, kuin koko Lontoo olisi ollut vain unta - ja jos paluulippu ei olisi ollut valmiina laukussa, olisi voinut hajottaa aika lailla. Mietin sitten tahdonko tosiaan tuntea näin kesällä vai jäänkö tänne.. Saa nähdä miten käy.
Joka tapauksessa viikko meni nopsaan kissoja silitellessä, pikkuveljen tempauksille nauraessa ja siskon kanssa hajoillessa. Samoin se lumimäärä oli jotain aika järkyttävää. On vaan aika hankalaa uskoa (kuten joka kevät) että toi yli vyötäisille yltävä massa oikeesti sulaisi parissa kuukaudessa pois. Vaan pakkohan sen on?



Tosi hemaiseva tuo meikitön kuva, mutta voi Tommia <3 Oli muuten ihan pakko ostaa tämä muki, vaikka melko tyyris olikin (enkä kerennyt käyttää kertaakaan.) Kaikki kaverit tietää, että toi lause jos mikä sopii mun suuhun.


Sellainen ikävä juttu matkailussa on, että tuntuu joka kerran kun joku menee Suomeen/tulee Suomesta niin pöpöt matkaa samaa rataa ja mihinkään ei ole vastustuskykyä. Oon kolmen kuukauden aikana sairastanut varmaan enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Jälleen kerran kurkku on älyttömän kipeä, päätä särkee ja varmaan kuumettakin, kun on sen verran heikko olo. Keskipäivällä lyyhistyin lattialle sen jälkeen kun olin saanut about kymmenen porrasta omaan torniini käveltyä, päätin että saa riittää - vedin naamaan täyteen nappeja ja lähdin pihalle.

Tiedättekö sen ihanan ilman, kun jopa tuuli on lempeän lämmin? Vaikka ois kuinka kuumetta, en voinut vetää päälle kuin persikkaisen reikätopin ja ilmavan ponchon tai olisin läkähtynyt. Eilen kun katselin junassa matkalla Gatwickilta Victorialle auringonlaskussa paistattelevaa Lontoota ajattelin, että rakastan tätä paikkaa. Nyt kun ruusut kukkii mun kuumeiselle ololleni ja vastaan lipuu miljoona hyvännäköistä miestä aurinkolaseineen niin liekö näin, että Lontookin rakastaa minua.
Loppuun kuva tilapäivityksestäni, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


Tänään olisi vielä tarkoitus lähteä metsästämään pääsiäismunia (en vaan osaa luovuttaa) ja kamerakin on latautumassa, kun varmasti saisi niin hyviä kuvia. Saa kumminkin nähdä, että tuleeko suunnitelmista mitään vai tuuperrunko ennen aikojani.

2 kommenttia:

  1. Mullakin haluttais mennä käymään Suomessa, mutta tuntuu ettei täältä nyt oikein raaskis lähteä kun on ollut niin mahtavat kelit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei säiden puolesta missään nimessä kannata mennä :D Nauttikaamme tästä!

      Poista