sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Miu Miu ja lohikäärmeen vuosi.

Tänään vihdoin ja viimein päästiin näkemään Essin kanssa kunnolla. Eihän tässä ookaan mennyt kuin yli kolme viikkoa vaikka "heti piti nähä" etc. No mutta, jospa me nyt molemmat ryhdistäydyttäisiin kun päästiin jo alustavia menoja sopimaan. Tästäkin päivästä oli kauheet suunnitelmat molemmilla "tätä me ei kusta!"
Mutta eihän siinä sen erikoisempia, oikeestaan koko päivä meni kävellessä ja siinä samalla suu vaahdossa jutellessa. Ei voitu istuakaan minnekään pidemmäksi aikaa kun eräällä on detox kesken ja kaikkien vohvelikojujenkin ohi piti painaa menemään sata lasissa :D No tulipahan ainakin käveltyä jos ei muuta.


Piti ihan ottaa talteen muutama kuva, että muistan jatkossakin. Tuo sininen ja ruskea silmämeikissä käy todella hyvin yhteen, varsinkin vaaleiden huulien kanssa.
Voi tuota minun yhtä alahammasta, kun se on ihan ristissä..

Tänään vietettiin kiinalaista uuttavuotta ja toivotettiin lohikäärmeen vuosi alkaneeksi :> Tämänhän pitäisi vissiin kaikkien uskomuksien mukaan olla aina erittäin hyvä vuosi. Noh, mä en välitä vaikka maailma loppuisikin joulukuun lopulla, koska Hobitti leffa julkaistaan vissiin 14pv ja jos ehdin näkee sen voin kuolla onnellisena.

Ihan kamalasti tuolla oli ihmisiä taas liikenteessä, mutta jotkut lohikäärmeparaatit sun muut oli vissiin ollu jo vailla 11 päivällä eikä kukaan hullu sunnuntaisin ole siihen aikaan liikenteessä. Minä ainakaan.
Hirmusesti pennut räjäytteli jotain papatteja kaduilla muttei sen kummoisemmin sitä juhlintaa näkynyt muussa kuin väenpaljoudessa.
Ei siis suomalaiseen tapaan vietettyä örvellystä jota voisi ainakin selvinpäin olevan ihmisen silmin jo kutsua jonkin asteiseksi taiteeksi.





Kauheasti oli tullut kirkkaita värejä myyntiin ja mä himoitsin turkooseja ja pinkkejä korkkareita. Jos nyt kuitenkin hillitsisin itseni ennen kevättä.. Ylipolvensaappaita ei edelleenkään löytynyt.
Muutenkin kaikki värit on nyt iskeneet tänne. Vihreää (limeä ja kirkasta sellaista) sekä kirkuvan keltaista, pinkkiä.. Oikeestaan tykkään koska nyt pidemmän valkea/musta/harmaa kauden jälkeen tahdon vaan kaikkea värillistä mahdollisimman paljon <3
Lisäksi minnekään et tietysti voi mennä ilman etteikö siellä myytäisi mitään ystävänpäivään liittyvää. Me kyllä aateltiin Essin kanssa, että pidetään ystävänpäivä ystävänpäivänä ja haistatetaan pitkät kaikelle romanttiselle.
Talo täyteen pinkkiä ja mättöä ja naiset koolle. Tämä hyvä.

Päivän päätteeksi metsästin Miu Miun liikkeen jonne suunnistinkin ihan suorilla sisään ohittaen kaikki muut merkkiliikkeet.
Mun pitkällinen lompakonmetsästykseni on vihdoin ja viimein tullut päätökseen ja oi onnea millainen tuo kaunokainen onkaan!


Päätöksentekoa kesti tuskin viittä minuuttia kun kyseiseen yksilöön silmäni iskin. Oikeastaan menin hakemaan mustaa lompakkoa, mutta pah. Päädyin roosan väriseen, joka käy hyvin yhteen sekä valkean että beigen kanssa, kuten myös mustan.
Tässä on juuri se täydellinen malli jota olen etsinyt. Jos siitä pitää maksaa päälle kolmesataa, niin meikähän maksaa. Btw. oli se myyjä hieman ihmeissään kun kaivoin käteisenä kaikki rahat esiin :'D Enpä usko että tuolla ihmiset maksaa koskaan millään muulla ku kortilla hintaa sen suuremmin katsomatta, mutta mä en oo jaksanut hankkia itselleni korttia, niin näillä mennään. Katellaan muuttuuko mieli kun mut ryöstetään joku ilta ja menetän koko omaisuuden. Tuon lompakon puolesta oon kyllä valmis taistelemaan vastaan :p
Tääkin ansaitsee kyllä paremmat kuvat päivänvalossa, mutta menköön nämä nyt.


On se täydellinen <3 Niin kaunis, ihanan tuntuista nahkaa. Aurinko oli ajat sitten laskenut kun näitä kuvia otin, niin laatu ei taaskaan vastaa todellisuutta. Tässäkin väri on enempi joku mustikka, kuin se mitä se oikeasti on. Mutta nyt saa olla tyytyväinen, rakastan merkkiä ja rakastan mallia. Taidan nukkua tuon vieressä seuraavan yön.


Miu Miun paketitkin on aina niin nättejä, ettei niitä viitsisi edes purkaa. Se boxi missä tuokin tuli käy ihan hyvin jostain korulaatikosta. Nyt ei puutukaan enää ku laukku samaa sarjaa! Säästellessä...

4 kommenttia:

  1. Toi lompakko on kyllä tosi kauniin näkönen! Simppelin kaunis :)


    ♥ Donna / http://andrevei.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Nätin lompakon löysit! Etsinnässä olisi jotain vastaavaa, pitäisi vissiin lentää Lontooseen ostoksille... Löysin äskettäin sun blogisi ja oon jo aivan koukussa. Asuin joitain vuosia sitten Lontoossa, ihan Earls Courtin aseman vieressä, ja kauhea ikävä on iskenyt tutuille kulmille kun olen lukenut sun juttuja. Kävin siellä joulukuussa ja pian haluan taas takaisin! Ihanaa Lontoo-aikaa sulle, yritän saada aikaiseksi kommentoida jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti! :)
      Ohoh, eipä kovin kaukana asemasta ole tämä meikäläisenkään asunto. Ollaan kanssa mietitty, että tuleekohan joskus vuosien päästä flashbackeja jos tänne eksyy uudelleen. Onhan tää kyllä sellainen paikka, ettei mielellään lähtisi pois ollenkaan :) Pitää katsella mahdollisuuksia..

      Poista